torstai 22. marraskuuta 2018

Monipuolista tietoa Lammaspäivältä


HuiLaa-hankkeen Lammaspäivä on takana. Paljon tuli uutta hankkeen vetäjällekin lampaiden maailmasta, mutta toivottavasti myös hyödyllistä tietoa paikalla olleille osallistujille.

Eläinlääkäri Johanna Rautiainen avasi hyvin hyvän ja tuottavan lammastalouden perustaa ja sitä, mitä mikäkin valinta edellyttää, eli onko tuotantosuunta liha tai villa tai jokin muu. Kaikille on omanlaisensa tie esimerkiksi ruokinnan osalta. Vesi, ruokinta ja kuivitus – arjen tärkeimmät työn helpottajat, kun ne sujuvat ja ovat kunnossa. Tarkkaile eläimiäsi, tiedät missä mennään.

Koulutuksessa opimme, että suunnittele lammastuotantosi, panosta laadukkaaseen oikeaan aikaan korjattuun rehuun, kuntoluokita ja jaa lampaasi ryhmiin sen mukaan. Tällä tavalla kohdistat ruokinnan oikein, saat paremmin tiinehtyviä uuhia ja elinvoimaisempia karitsoita.

Jalosta myös emo-ominaisuuksia, sillä säästät paljon vaivaa arjessa. Laidunnuksen suunnitteluun kannattaa myös panostaa, tämä jo loisongelmien välttämiseksi. Suunnitelmallisella ja tavoitehakuisella tuotannolla saa lisää jaksamista arkeen!

Lampuri Satu Rantamaa (Rantamaan tila) avasi hyvin suoramyynnin näkökulmaa. Hän kertoi, että älä hinnoittele tuotettasi liian halvaksi, vaan ota kaikki kulut huomioon. Muista myydä oman jaksamisen rajoissa ja myy rohkeasti tuotettasi kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Suoramyynti vaatii työtä, mutta sillä saa hieman paremman hinnan omalle tuotteelle ja voidaan myös luoda maataloudesta aivan uudenlaista kuvaa. Se, että kerrot maatilasi arjesta ja mistä tuotteesi tulevat, on brändisi tarina ja sillä sinä myyt tuotettasi. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa ei ole pahasta vaan suotavaa. Näin saadaan kaikille parempaa hintaa tuotetulle lihalle tai mikä se lopputuote onkin.

Onnistunut markkinoinnin koulutus, video

Ilkka Kauppinen tarjoilee videon muodossa omat vinkkinsä / oppinsa markkinoinnin saloihin.
(Videolla on kokoa, joten odota rauhassa latautumista) Toivottavasti saatte itsellenne tästä jotain ja yrityksellenne uutta näkökulmaa.







keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Onnistunut markkinointikoulutus takana Rovaniemellä


Markkinoinnin koulutus Rovaniemellä on takana, ja olipa huikean hieno sukellus markkinoinnin ajatuksiin Ilkka Kauppisen (Arctic Warriors) vetämänä, kiitos siitä.

Kävimme läpi markkinoinnin merkitystä sekä sitä, miten markkinoidaan oikealla sekä tehokkaalla tavalla. Esimerkiksi osallistujamme paikallinen hunajantuottaja Taina Stark (Beebike) kertoo saaneensa työpajatyyppisen tehokkaan koulutuksen oman yrityksen markkinointiin sekä nettisivujen ja verkkokaupan maailmaan.

Yrityksen tulee tietää kenelle ja mitä haluaa myydä. On myös ymmärrettävä, mikä ero on sosiaalisen median ja nettisivuilla tapahtuvan mainonnan välillä. Sanoman, ulkoasun ja viestinnän on oltava kunnossa, kuten myös viestinnän kärjet ja pääsanoman. Toistoa, aikaa ja rahaa on markkinointiin käytettävä, jos oikeasti haluaa esille omalla tuotteella tai palvelulla. Brändin on oltava vahva ja ammattimainen.

Tässä puhutaan taas niistä asioista, mitkä usein varmasti sivuutetaan. Saatetaan ajatella, ettei se markkinointi ja mainonta, saati pakkaus, nyt niin tärkeää ole tai ei minulla sellaisiin ole aikaa. Silloin voidaan unohtaa ajatus siitä, että tuotteita tai palveluita myytäisiin itse, eikä ainakaan näkyvyyden ja kasvun paikkaa ole.

Hetki aikaa ja ajatusta, niin siitä se markkinoinnin pohja lähtee.

Ilkka Kauppinen teki meille myös videopätkän aiheesta, se tulossa jakoon myös tässä lähipäivinä.

maanantai 12. marraskuuta 2018

Ontumisen havainnointi -koulutuksesta opittiin tärkeitä taitoja


Pidimme HuiLaa-hankkeen järjestämänä 6. ja 7. marraskuuta Ontumisen havainnointi -koulutuksen ensin Louella ja seuraavana päivänä matkasimme Sodankylään. 

Vetäjänä meillä tässä koulutuksessa oli Lukelta Lilli Frondelius, joka avasi ensin päivän alussa teoriatiedolla sorkkaterveyden maailmaa sekä sitä, mistä ontumiset usein johtuvat ja kuinka voimme havainnoida karjaa ontumisten löytämiseksi ja miten sitä kautta voimme ehkäistä suurempien ongelmien syntyä.

Molemmat koulutustilaisuudet saivat hyvää palautetta ja herättivät keskustelua siitä, mikä merkitys sorkkien ja jalkojen kunnolla onkaan tuotantoon sekä lihanaudalla kasvuun ja tätä kautta koko tilan talouteen. Saimme myös kuulla käynnisteillä olevasta hankkeesta, jossa jälleen haetaan uusia ratkaisuja havaita tarpeeksi ajoissa sorkkasairaudet lämpökameraa hyödyntäen.

Järjestetty jalkaterveyskokonaisuus on tuonut nautojen sorkan rakenteen, yleisimmät ongelmat sekä sairaudet esiin. Olemme myös oppineet, kuinka voimme vaikuttaa sorkkaterveyteen tilalla.
Sorkanhoitojen väli, laatu, oma havainnointi karjassa sekä perintötekijät ja ruokinta kuin myös olosuhteet ovat kaikki vaikuttavassa roolissa, kun puhutaan sorkka- ja jalkaterveydestä.

On ollut hienoa saada alansa huippuosaajia puhumaan tästä aiheesta tänne Lappiin ja oli hienoa, että saimme jokaiseen koulutukseen (luento, käytännön sorkkapäivät ja ontumisen havainnointipäivät) innokkaita kuuntelijoita mukaan. Paljon asioita oli viety tilatasolle ja työtä aiotaan jatkaa omilla tiloilla sorkkaterveyden edistämiseksi, tällaista palautetta saimme.

Olemme tavoittaneet laajemmin nautakarjatiloja tällä aiheella eli mukaan on saatu lihakarjan kasvattajiakin, mikä on hienoa. HuiLaa-hanke on teitä viljelijöitä varten, joten on mahtavaa, kuinka sen koulutuksia on hyödynnetty!

Marraskuussa on tulossa Markkinoinnin koulutusta teille, ketkä mietitte, kuinka voisin omalta osaltani esimerkiksi tuoda suomalaista maataloutta esille. Koulutus on myös teille, jotka vielä mietitte tai jo harjoitatte suoramyyntiä. Koulutus tuo näkökulmaa oman tuotteen markkinointiin. 

Torniossa ollaan 19. marraskuuta ja Rovaniemellä 20. marraskuuta. Nämä päivät ovat maksuttomia.



HuiLaa hankkeen maaliskuu ja huhtikuun alku

Maaliskuu Pidimme maaliskuussa jälleen koulutuksia, hieman on juttujen teko venähtänyt, mutta tässä nyt avausta maaliskuusta. Robo...