keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Johtamista ja toimintaa

Tässä on päivän aikana tullut pohdittua, kuinka sitä voisikaan toimintoja tehostaa ja miten johtaa omaa työtään? Isoja kysymyksiä, ja monesti näihin löytyy kuitenkin yksinkertaisia vastauksia. Omassa työssä aikataulutus ja asioiden järjestäminen sillä tavalla, että ne tulee tehtyä ajallaan. Tuotannossa työvaiheet, toiminnot, lopputulos ja mitä halutaan saada irti omalta tuotannolta.

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä tavoittelen omalla työllä vai tavoittelenko edes mitään erityistä omaan tuotantoon ja toimintaan liittyen. Voisiko olla, että jonkin tavan muuttaminen toisi hiukan lisää omaa aikaa tai ehkä jonkun euron lisää kukkaroon, ehkä tai sitten kaikki toiminnot ovat jo niin viilattuja, että mitään ei tarvitse muuttaa. Sitten voikin miettiä, olisiko jotain mitä voisin oppia, haluaisinko tietää jostain enemmän tai haluaisinko muuten vain kehittää itseäni. Tällaisena elämäntapaopiskelijana itse ajattelen, että saan aina uusia näkökulmia lisää, kun opiskelen jotain tai käyn pienemmissä koulutuksissa.
Tänäänkin sain monta ahaa-elämystä, ja toivon, että osaan kehittää omaa toimintaani ja osaamistani siihen suuntaa, että minusta voisi olla TEILLE viljelijät jotain apua. Voisin antaa oman panokseni siihen, että tilan toiminta on kiinnostavaa, kehittyvää sekä mielellään kannattavaa.

Mutta tässä vähän ajatuksia näin ennen juhannusta :)



HuiLaa hankkeen maaliskuu ja huhtikuun alku

Maaliskuu Pidimme maaliskuussa jälleen koulutuksia, hieman on juttujen teko venähtänyt, mutta tässä nyt avausta maaliskuusta. Robo...