keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Nurmesta kaikki lähtee - nurmikoulutuksia pidetty ja vielä on lisää tulossa


Olemme pitäneet 21. helmikuuta ensimmäisen Tuotantopanosten valinnalla tulosta nurmelle ja ympäristölle -koulutuksen Kemijärvellä sekä Juurta jaksain – nurmikoulutuksen Pellossa 11. maaliskuuta. Toinen Tuotantopanos päivä on Louella 15. maaliskuuta. Kouluttajan näissä tilaisuuksissa Lapissa kiertää ProAgria Lapin oma nurmiasiantuntija Terhi Luukkonen.

Päivät ovat olleet hieman eri mittaisia, mutta ajatuksena jokaisessa on käydä nurmentuotannon perusteita ja sitä, mitä maaperältä vaaditaan, jotta nurmentuotanto on mahdollisimman tehokasta ja tuottavaa. Pellon peruskunnosta huolehtiminen on kaiken a ja o. Sen avulla saadaan jo hyvä alku paremmalle sadolle. Lajikevalinnoilla ja erilaisilla seoksilla lähdetään sitten edelleen parantamaan sadon määrää ja laatua, kuin myös oikeilla valinnoilla parannetaan jälleen maaperän laatua.

Pellon kunto-ojitus, kalkitus ja lannoitus ovat pohja viljelylle, ja näillä kaikilla on oma osansa kasvun tukemiseksi. Kalkin valinta oikein maalajin mukaan on tärkeää, kuten myös lannoitteiden valinnat analyysien mukaan. 

Ajatus siitä, mitä pelto tarvitsee, tuo taloudenkin näkökulmasta varmuutta siihen, ettei hukata euroja peltoon saamatta tulosta sieltä tai saamatta sellaista tulosta kuin voisimme saada, jos oikeasti johdamme peltojen viljelyä. Eli tehdään ne oikeat valinnat ja pohjataan ne tietoon, jonka analyysit pellosta antavat. Myös lopputuotteen analysointi kertoo oman osansa siitä, ollaanko onnistuttu peltopanosten kanssa tai puuttuuko sieltä jotain.

Kotoinen rehu on niin naudoille kuin lampaillekin se tärkein osa ruokintaa. Samalla sitä kautta saadaan taloudellista hyötyä tilalle, kun ei jouduta ostamaan rehuja tai lisäämään kivennäis- ja hivenaineita tai valkuaista ostorehuilla. Tärkeää olisi laskea oman rehun hinta. Tämä olisi yksi tilan johtamisen tärkeä tekijä, päästään kiinni siitä, millaista euromääräistä panosta laitamme peltoihin ja tuottaako se meille sitten sitä, mitä tarvitsemme.

Hiilensidonnan näkökulmasta nurmipellot meillä Lapissa ovat tärkeässä roolissa etenkin, kun meilläkin on paljon turvepeltoja. Maaperään saamme sidottua päästöjä. Samalla saamme maanparannuksellisia vaikutuksia, kun sidomme hiiltä. Kiertotalous on tästä yksi askel eteenpäin. Tämä on ajatus, jota myös voi tämän päivän maataloudessa herätellä.

Nurmiasiantuntija Terhi Luukkonen
Olemme uuden äärellä monessa mielessä, ja pahiksen roolista voidaan itse alkaa ottamaan enemmän sitä hyviksen asemaa, kun jokainen kerää itselleen ne argumentit, joiden avulla omaa tuotantoaan voi tuoda esille hyvässä valossa. Maatalous ei ole vain ympäristöteko vaan samalla myös työllisyysteko. Voimme pienillä asioilla luoda erilaisen kuvan maataloudesta ja samalla saada jokainen itsellemme ehkä uutta intoa yrittää, kun haastetaan uusien asioiden äärellä itseämme.

Osallistujilla oli mukana omia maaperäanalyysejä sekä säilörehuanalyysejä, joista oli hyvä seurata, miltä oman tilan osiot näyttävät. Samalla tuli hyviä kysymyksiä sekä keskustelua siitä, miten olisi hyvä toimia, kun omat tulokset näyttävät tietyltä.

Jatkamme näitä koulutuksia vielä Lapissa useammalla paikkakunnalla, joten seuraahan missä olemme seuraavaksi ja tule mukaan kuuntelemaan sekä vaihtamaan ajatuksia!

Terveisin Marjut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

HuiLaa hankkeen maaliskuu ja huhtikuun alku

Maaliskuu Pidimme maaliskuussa jälleen koulutuksia, hieman on juttujen teko venähtänyt, mutta tässä nyt avausta maaliskuusta. Robo...