Vuonna 2017 on Maatilan kasvuohjelma - hankkeen puitteissa pidetty muutama koulutus eri paikkakunnilla, yksi niistä oli Posiolla ja aiheena Robotin tunnusluvuilla johtaminen.
Aihe oli kiinnostanut viljelijöitä ja sisältö oli antanut heille uutta tietoa sekä intoa miettiä oman tilan toimintaa johtamisen sekä erilaisten tunnuslukujen näkökulmasta. Tilaisuudessa oli käyty läpi muun muassa töiden suunnittelua, investointien suunnitelmallisuutta sekä tietyn maitotuotoskilon saavuttamista. Mitä tietynlaiset toimet aiheuttavat tilan toimintaa huonontavasti ja mikä auttaa eteenpäin. Kokonaisuuksien hallintaa ja vaikutusta robottitilalla sekä uudenlaisia näkökulmia.
Tällaisia koulutuksia olisi nyt tarkoitus järjestää enemmänkin ja koota pienryhmiä, jotka käsittelevät erilaisia aihealueita.
Tuossa Posion päivässä esille oli noussut lisätiedon tarve kassanhallintaa ja budjetointia varten, tällaisiin täsmä tarpeisiin haluaisimme nyt vastata hankkeessa. Oppimisen ja uuden tiedon tarpeet voivat olla erilaisia toisilla.
Suunnitteilla olevilla Seosrehu- ja Nurmipäivillä pyrimme vastaamaan tiloilta tulleeseen tarpeeseen. Ja uudesta näkökulmasta sekä tulevaisuutta ajatellen, mihin suuntaan tilojen toiminta menee, mitä siellä yhä enemmän tarvitaan. Tiloilta tarvittaisiin nyt niitä tulevaisuuden näkymiä ja tarpeita.
ProAgria Lapin toimintaa uudistetaan yhä enemmän asiakkaiden tarpeita vastaavaksi, sillä haluamme palvella teitä viljelijöitä paremmin. HuiLaa-hanke on yksi toiminnan kehittämisen kanava. Järjestämme hankkeen kautta koulutuksia ja pienryhmiä ja otamme ideoita vastaan näiden pohjaksi. Olemme kehittämässä ja luomassa uutta, tule mukaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
HuiLaa hankkeen maaliskuu ja huhtikuun alku
Maaliskuu Pidimme maaliskuussa jälleen koulutuksia, hieman on juttujen teko venähtänyt, mutta tässä nyt avausta maaliskuusta. Robo...
-
Pidimme ensimmäisen poikima-apukurssin eläinlääkäri Jutta Kasvin vetämänä Sodankylässä. Saimme mukaan mukavasti osallistujia sekä keskus...
-
Pidimme WebWakka -koulutuksen Ylitorniolla 18. helmikuuta ja Rovaniemellä 19. helmikuuta. Aiheina olivat WebWakka -ohjelma ja tilinpäätös ...
-
Pidimme Louella ja Ranualla Käytännön sorkkapäivät osana Sorkka- ja jalkaterveyskokonaisuutta, jonka HuiLaa-hanke järjestää maatilayrittäj...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti